Team-Linguajoylla oli suuri ilo ja kunnia saada haastatella tunnettua aivotutkijaa, Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilaista. Huotilainen pitää yksinomaan hyvänä asiana, että jo aivan pienetkin lapset opiskelevat vieraita kieliä.
Kun aikuinen opiskelee vierasta kieltä, edellyttää se motivaatiota ja työtä. Mutta kun lapsi opiskelee vierasta kieltä, on se melko samanlaista kuin äidinkielen omaksuminen. Se ei ole puurtamista, kuten joskus aikuisilla, vaan enemmänkin hauskaa maailmaan tutustumista, leikinomaista kokeilua ja yrityksen ja erehdyksen kautta oppimista.
Minna Huotilainen kannustaa alle 10-vuotiaita lapsia natiivin opettajan kursseille.
- Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä tärkeämpää että on natiivi kielenopettaja, Huotilainen kertoo.
Minna Huotilaisen mielestä natiivi opettaja on laadun tae kielen opetuksessa, varsinkin pienillä lapsilla:
- Toki natiivia kieltä voi tuoda kuka tahansa opettaja mukaan opetukseen. Tunneilla voidaan kuunnella tarinoita tai voidaan harjoitella laulua, joka kuuluu levyltä natiivin laulamana.
Linguajoyn kielikursseille osallistuu hyvin kansainvälisiä ja kielitaitoisia perheitä. Koti saattaa jo olla kaksikielinen, perhe asuu Suomessa ja lapsi käy esimerkiksi englanninkielistä päiväkotia. Kun he haluaisivat ottaa vielä neljännen tai jopa viidennen kielen siihen rinnalle, jotkut vanhemmat ovat olleet huolissaan siitä, että tuleeko jossain jokin raja vastaan? Vai onko rajaa olemassa?
”Hyvä perussääntö lasten kielten oppimisessa on, että jos lapsen mielestä on kivaa siinä tilanteessa, missä vierasta kieltä opitaan, niin oppiminen on tehokasta. Silloin se ei kuormita, kun se on hauskaa. Kyllä vanhemmat tuntevat lapsensa. Mielestäni raja on juuri se, että onko lapsesta kiva lähteä kielikerhoon. Jos on, se varmasti tarkoittaa sitä, että se on myönteistä ja kiinnostavaa. Silloin on kyse myös monipuolisesta ja arvokkaasta kielitietoisuuden keräämisestä. Lapsi ikään kuin hakee näytteitä erilaisista kielistä ja hän ottaa niitä haltuun siinä määrin, mihin rahkeet riittävät.”
Mikä on äännekartta ja sen merkitys?
”Äidinkielen äännekartta syntyy lapsille puolen vuoden iässä. Äännekartan kehitys ja lukkiutumisikä on yksilöllinen, osin geneettinen ja osin ympäristön määrittämä. 10 ikävuoteen mennessä äännekartta yleensä lukkiutuu ja uusien äänteiden oppiminen on haastavampaa. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että lapsi altistuisi vieraille kielille mahdollisimman varhain, pian äidinkielen äännekartan syntymisen jälkeen. Vieraan kielen äännekartta alkaa muodostua 6 kk altistumisen jälkeen. Tällöin lapsi alkaa erottaa vieraan kielen äänteitä, usein toistuvia sanoja ja fraaseja. Äännekartta on kielen oppimiselle välttämätön.”
Mikä kieli tulisi valita lapselle?
Lasten aivojen kannalta kannattaisi valita esimerkiksi sellainen kieli, mitä lapsi pääsee arjessa käyttämään.
- Sellainen kieli voi olla hyödyllistä valita, mitä lapsi pääsee arjessaan käyttämään. Jos lapsen naapurissa asuu vaikkapa perhe, missä on kiinankielinen lapsi, niin ihan mahtava valinta tässä tapauksessa on mandariinikiina. Siinä leikkikaverin kanssa on luonnollista ja helppoa harjoitella. Toisaalta voidaan valita myös sellainen kieli, mikä on mahdollisimman kaukana foneettisesti suomen kielestä. Tonaaliset kielet kuten kiina ovat juuri sellaisia. Toisaalta sitten sellaiset kielet, missä äänteet poikkeavat mahdollisimman paljon suomen kielestä, kuten ranska, portugali, puola tai venäjä ovat näistä loistavia esimerkkejä. Äännekartta tulee joustavaksi äärimmäisten kielten kuten suomi ja ranska, välityksellä.
- Englanti on maailman kieli, suomessakin englanti tulee jokaisen lapsen arjessa vastaan joka päivä – tämä voisi olla peruste sille, että perhe voisi valita jonkin muun kielen kuin englannin ensimmäiseksi kieleksi. Toisaalta, jos lapsella on kielenkehityksen viivästymää tai vaikeutta, niin silloin valitsisin todennäköisesti englannin, koska sitä hän tulee tarvitsemaan elämässään joka tapauksessa, Huotilainen miettii.
Oman lapsen kielipolkua voi tukea olemalla tietoinen
Moni äiti, isä, isovanhempi tai kummi saattaa miettiä, miten voisivat parhaiten tukea lapsen kielipolkua. Huotilaisen mielestä vanhemman oma kielitietoisuus on ehdottomasti ensimmäinen, tärkeä askel, eli aikuisen kannattaa olla avoin ja kiinnostunut kielistä.
- Todella paljon tutkimusnäyttöä on kirjan lukemisesta yhdessä – ei niin että vain aikuinen lukee ääneen – vaan niin, että aikuinen ja lapsi yhdessä keskustellen tutkivat ja lukevat kirjaa sekä katselevat kuvia niin, että kaikkiin lapsen kysymyksiin vastataan. Tämä on erittäin tehokasta kielen oppimista ja kielen kehitystä. Lähtisin kyllä rohkeasti sitten aika pienestä alkaen altistamaan toiselle kielelle. Se voi kuulostaa hurjalta mutta lapsella on siihen täydet valmiudet ja se ei ole hänen mielestään kamalaa vaan se on kivaa. Eli se tarkoittaa juurikin tätä laulamista ja leikkimistä sekä puuhaamista vieraan kielen parissa.
Arjesta kannattaa lähteä liikkeelle. Esimerkiksi kun radiosta kuuluu musiikkia, niin kysyisin lapselta vaikka: ”Arvaatko mitä hän laulaa”? Tai kun kaupassa joku puhuu muuta kieltä kuin suomea, niin kysyisin ”Arvaatko mitä kieltä hän puhuu”
Huotilaisen mukaan musiikki ja kielten oppiminen linkittyvät vahvasti toisiinsa. Musiikissa ja kielissä liikutaan nimittäin samoilla aivoalueilla. Lapsen musiikkiharrastus esimerkiksi muskarissa tai kotona vaikuttaa aivojen kehitykseen ja kielelliseen kehitykseen positiivisesti.
Pienten lasten kohdalla laulamisella ja puhumisella ei ole eroa. Tutkijat väittävät, että laulu on ihmiskunnan ensimmäinen kieli, eli se kieli, mitä me ensin ymmärrämme. Sen jälkeen vasta alamme oppia, että sanoilla voisi olla jokin tietty merkitys.
Reportteri: Reeta Vilhu